Kohtalo puuttuu peliin

 Juuri kun edellisessä blogipostauksessa pääsin retostelemasta, ettei PK-kaudella ole juuri kulkutaudit tahi muut vaivat rajoittaneet tekemistä, niin eikös se perkeleen vaivasuma sieltä nurkan takaa hyökännyt oikein kunnolla. Aivan, kuin kohtalo olisi oikein säästellyt koko syksyn, talven ja kevään, jotta voisi heti kisakauden alkuun tuutata paskaa tuulettimeen oikein lapiokaupalla!

HSM puolikaan jälkeen takareisi-/lantiovaiva yltyi sitten siihen pisteeseen, että oli pakko ottaa viikon ylimääräinen kevennys. Kävin siinä tapaamassa paria fyssaria ja yhtä noitatohtoria ja kyllähän se levon, manipulaation ja kuntouksen yhteisvaikutuksesta siitä lähti tokenemaan. 

Pari kovempaa treeniä jäi siinä vaiheessa välistä. Lisäksi yksi vetotreeni, joka olisi alun perin ollut ratahommia, vaihdetiin mäkivetoihin. 

Kun jalkavaiva saatiin taltutettua siihen pisteeseen, että pystyin tekemään täysipainoista treeniä, kävin vetämässä 3000:n vetoja. Niissä kulku olikin varsin mainiota, jopa yllättävän hyvää! Tämä lupaili kohtuullista loppuaikaa puolentoista viikon päästä juostavaan kisaan, joka oli siis HCRD 5k 17.5. 

Mutta..

...sitten hyppäsi kohtalon ajuri puikkoihin ja allekirjoittaneesta tuli matkustaja. Seuraavana päivänä nousi kuume. Olin hieman yllättynyt, sillä mulla ei ole perinteisesti ollut tapana juuri kuumeilla. Kaikki koronatkin, jotka olen sairastanut, olen mennyt täysin sitä vailla, enkä edes muista milloin olen viimeksi kuumesta kärsinyt. Eipä auttanut marista. Ei muuta kun lepoa vaan. Kuumetta kesti keskiviikko-illan ja torstai-aamun. 

Pötköttelin sohvalla sunnuntaihin saakka ja sikäli kun olo tuntui jo varsin siedettävältä, palasin maanantaina töihin. Iltapäivällä kävin hölkkäilemässä kympin verran kevyttä, reilussa vaatetuksessa, jotta saisi hikoiltua paskat pihalle elimistöstä. Lenkin jälkeen olo tuntui ihan hyvältä ja tiistaina kävin juoksemassa kevyttä TV:tä vajaan 12k. Ei vieläkään juuri mitään huonoja tuntemuksia. Vähän ehkä väsyneen tuntuinen olo, mutta olin myös nukkunut varsin huonosti kuluneen viikon ajan. 

Kunnes taas

Keskiviikkona oli tarkoitus hölkötellä todella kevyttä palauttavaa hölkkää vajaa kasi. Koko lenkki tuntui todella tahmealta ja vitosen kohdalla teki mieli lyödä kävelyksi, mutten kehdannut. Arvelin, että olin vain reilussa neste- ja energiavajeessa, sillä tuntemus viittasi vähän siihen. Kävinkin heti lenkin jälkeen kultaisessa kaaressa ylikompensoimassa oletettua energiavajetta. Tämäkään ei auttanut, sillä illalla nousi uudelleen kuume.

Koska tässä kohtaa vitosen kisaan oli enää muutama päivä, oli se tietysti aivan selviö, etten tulisi sitä juoksemaan. Toukokuun lopulle suunniteltu Tukholman maraton alkoi myös näyttää melko epävarmalta. Sulattelin siinä pari päivää ajatusta Tukholman kisan skippaamisesta. Henkilökohtaisesti ei nimittäin kiinnosta pätkääkään lähteä sinne vetelemään jotain kolmen tunnin hölkkää. Siitä tulee kuitenkin kohtuullisen pituinen palautumisaika, jonka mieluummin käyttäisin laadukkaaseen treenaamiseen.

Kisaturistina HCRD:n puolikkaan lähtötohinoissa

Reset

Konsultoin Harria aiheesta ja tultiin siihen lopputulokseen, että nyt otetaan ylimääräinen parin viikon huili tähän kohtaan. Hoidetaan flunssanpaska kokonaan kunnolla loppuun ja samalla saa myös hyvällä tuurilla kaikki tulehdukset ja muut kiusat takareisiosastolta pois. 

Tukholma tulee siis menemään, HCRD:n tavoin, kisaturistina. Harmillista, mutta iso kuva ratkaisee. Tämän kauden päätavoitteet ovat kuitenkin syksyn kisoissa ja ison kuvan tavoitteet vielä parin vuoden päässä, joten parempi nyt hoitaa tämä kerralla kuntoon. 

Tästä tulee nyt siis ikään kuin ylimääräinen ylimenokausi. Tukholman turistireissun jälkeen aletaan sitten rakentamaan kuntoa syksyn kisoja varten. 

Pakko myöntää, että harmittaa. Mutta totuus on myös se, että näitä nyt joskus tulee ja tavallaan tämä on osa urheilua.